Skip to content

Kiertotalous on tekemässä vahvasti tuloaan kiinteistö- ja rakennusalalle. Purkumateriaalien hyödyntäminen on kiertotalouden keskeisiä tavoitteita rakentamisessa, sillä rakennusala käyttää maailmanlaajuisesti noin 40 prosenttia kaikista raaka-aineista. Suomen kasvihuonekaasupäästöistä rakennetun ympäristön osuus on noin kolmannes.

Apilan toimitusjohtaja ja kiertotalouden asiantuntija Mervi Matilainen kommentoi Suomen Yrittäjät ry:n uudessa uutisessa rakennusjätteistä saatavia uusia kiertotalousmateriaaleja ja niiden monipuolisia mahdollisuuksia, sekä tietenkin Apilan vahvaa osaamista ja kehittämiä ratkaisuja kiertotalouden parantamiseksi alalla.

Uutisen pääset lukemaan täältä:

Rakennusjätteellä kovat kierrätystavoitteet – Kiertotalouden asiantuntija: ” Toimijoiden kiinnostus lisääntynyt, rohkaisen lähtemään kokeiluilla liikkeelle”

 

Apila Groupin tavoitteena on vauhdittaa teollisuuden ja yhteiskunnan sivuvirtojen kustannustehokasta ja materiaaliviisasta hyötykäyttöä tulevaisuuden rakentamisen tuotteissa.